Vaakunan tarina

Iskaniuksen sukuseura ry:n vaakunakilven on suunnitellut Jukka Savisaari vuonna 2009. Vaakuna on rekisteröity Suomen Heraldisen seuran vaakunarekisteriin vuonna 2010 numerolla 1651.

Vaakunakilvessä on Savon väreihin mustaan ja kultaan katkaistun kilven yläkentässä kreikkalainen risti saatteenaan molemmin puolin kolmiapila, kaikki vuorovärein. Alakentässä on sininen alasin. Risti viittaa suvun kantaisän papilliseen taustaan ja voi sanoa, että myös julkisissa ammateissa toimineisiin suvun jäseniin. Apilat symboloivat maanviljelyä ja alasin käsityöläisammatteja, joissa sukua on toiminut.

Vaakunakokonaisuudeksi, mihin kuuluvat vaakunakilven värejä noudattaen aatelittoman suvun kypärä, kypärän peite, lakipunos ja kypärän koriste, täydensi Tapani Talari rekisteröityyn vaakunakilpeen sopivaksi vuonna 2017. Koristeessa esiintyvät kauniisti risti ja apilat. Alasin ja mahdolliset työkalut on jätetty pois taiteellisista syistä. Tapani Talari laati aiemmin puuttuneet värilliset ja mustavalkoiset vaakunakilpioriginaalit ja vaakunaoriginaalit äärikuvapiirroksina toimisto- kirjapaino- ja verkkokäyttöön. Nämä ovat hallituksen jäsenten käytettävissä.

Vaakunakokonaisuus hyväksyttiin sukuseuran kokouksessa 1.7.2018